torstai 14. helmikuuta 2019

Hyvää ystävänpäivää

Kun viimeksi tapasin erästä ystävääni, minulla oli kaulassa koru, jossa on vihreitä, littania, pyöreitä simpukankuorihelmiä ja mustia lasihelmiä. Helmet olin yhdistänyt toisiinsa mustalla koruvaijerilla. Ystäväni toivoi, että tekisin hänelle samanlaisen, mutta pinkeillä helmillä. Aivan vastaavia simpukankuorihelmiä en pinkkinä löytänyt, joten päädyin soikeisiin helmiin. Aloitin innolla tekemään korua, jolloin huomasin, että mustaa koruvaijeria ei ole läheskään tarpeeksi. Niinpä päädyin käyttämään ruusukullan väristä.



Hän saa tämän ystävänpäivälahjaksi. Toivottavasti tuli mieleinen, vaikka ei olekaan ihan toiveiden mukainen. 

Tein hiljattain myös pari betonikorua. Sähläsin sekoitussuhteen kanssa ja laitoin betoniin liikaa vettä. En pystynyt korjaamaan asiaa, koska betoni loppui. Täytyy siis vaan toivoa, että nämä pysyvät kasassa. Muottina käytin Ikean pilliä. 


Kaulakoruihin maalasin alaosan askartelumaalilla. 


Ja korviksiin laitoin koristeet lyöntimetallin avulla. 


Minulla on ensi viikolla pari lomapäivää. Aion ommella näille korviksille sopivan mekon, kangas on jo valmiina!

Nyt koruhaasteen luvut ovat 4/55, 50,85/300 ja 0/10. 

Hyvää ystävänpäivää!

- Riikka

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Ihanat värit tuossa ystäväsi korussa, ruusukulta sopii siihen tosi hyvin. ♥ Korubetoni on itsellä vielä kokeilematta, se vaikuttaa mielenkiintoiselta materiaalilta. :)