perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pirteät Anelmaiset

Tänään sataa vettä, joten tämä sukkapostaus sopiikin hyvin tähän päivään. Näistä tuli niin pirteän väriset, että tuovat vähän väriä harmauteen. Näiden sukkien piti valmistua joulupakettiin, mutta yliarvioin neulomisnopeuteni.

Anelmaiset on mukava ohje. Yhdet olen tehnyt aiemmin eikä kyllästytä vieläkään. Erilaiset värivalinnat tekevät samalla ohjeella tehdyistä sukista kovinkin erinäköiset. Anelmaiset valmistuvat Novitan Seitsemän veljestä langalla. Harmikseni en taaskaan ottanut vyötteitä talteen, joten en tarkasti osaa kertoa omia värivalintojani.


Lähes kaikki langat ovat kaapista löytyneitä. Raitalangassa on väreinä valkoinen, oranssi ja pinkki.


Ostin näitä sukkia varten vain harmaan ja violetin, joten ne saattavat olla lankoja, jotka ovat valikoimissa vieläkin. Luulen, että värit ovat kallio ja luumu. Luumun väri meni vähän liiankin lähelle harmaata, joten se ei sukassa erotu kovin hyvin joka kohdassa.


Lisäksi käytin sukkiin mustaa ja vaalean pinkkiä lankaa.


Onneksi näistä tuli hieman isot itselle, niin maltan laittaa nämä jossain vaiheessa lahjapakettiin! Tuli niin söpöt, että muuten saattaisi jäädä omaan käyttöön.

Iloa ja lämpöä viikonloppuusi!

- Riikka

PS: Nähdäänkö Kädentaitojen messuilla huomenna?

Ei kommentteja: