tiistai 24. marraskuuta 2015

Puiset rannekorut

Pidän huomenna töiden jälkeen työtovereille korukurssia. Ajattelin, että tehdään puuhelmistä rannekoruja. Niinpä piti muistella, että miten tämä menikään.


Ihana 1/2013 lehdestä löytyy tuohon tekniikkaan ohje.

Olin luvannut, että voidaan tehdä myös leveämpiä rannekoruja. Meinasi tulla hätä, koska en ollut aiemmin itsekään moista tehnyt. Ja kuten olen kertonut, minulta puuttuu aivoista avaruudellisen hahmottamisen kyky. Piti kokeilla melkoisen monta kertaa, päästää suusta rumia sanoja ja kiukutella miehelle. Viimein tuijottelin Hannan minulle tällä tyylillä tekemää hiuslenkkiä ja tajusin jujun. Kiitos Hanna!! ♥ Koska homma oli itselle niin hankalaa, niin piirsin kurssille korusta ohjeen. Katsotaan, että onko se toimiva ja voisiko sen julkaista täällä.

Korusta tuli tällainen:


- Riikka

perjantai 20. marraskuuta 2015

Pipareita ja piparminttutankoja

Leivoin viime viikonloppuna ekan kerran tänä vuonna pipareita. No, fimosta vasta =D Samalla halusin kokeilla onnistuuko piparminttutankojen teko. Niihin oli ohje Ihana -lehdessä (4/2015).

Ajattelin laittaa näitä koristeeksi joulupakettien päälle. Osa pääsee ehkä joulukortteihin. Hieno homma, kun on pakettien päällykset valmiina, mutta itse lahjat on pahasti kesken. Kääääääk!


Nyt alkaa varmaan olla vilkkain pikkujouluaika. Näissä tunnelmissa siis mukavia pikkujouluja kaikille!

- Riikka

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pikkujoulukoru

Meillä on ensi viikonloppuna työpaikan pikkujoulut. Ostin jo keväällä mekon, kun sattui osumaan eteen kiva juhlamekko. Mekko on musta. Muutama viikko sitten ostin mukamas mekon pariksi ihanan, värikkään jakun. Mutta pah! Eihän ne sopineet yhtään yhteen. Lopputulos on, että menen juhliin mustassa mekossa ja mustassa bolerossa. Jotta ei menisi ihan synkistelyksi, askartelin äsken pikkujoulukorun.


Suunnittelin korun niin, että lukkoa pidetään sivulla. Korun ilmettä voi kuitenkin muuttaa helposti, kun sujauttaa lukon niskaan tai vaikka eteen.

Useiden turvaväri tuntuu olevan musta. Minulla se on punainen. Jospa nyt olisi vähän kotoisampi olo juhlareleissä?

- Riikka