tiistai 12. joulukuuta 2017

Olan yli menevä virkattu avainnauha - ohje

Ajatuksissa oli tänäkin vuonna tehdä blogiin joulukalenteri. Onneksi älysin luovuttaa, sillä jouluaskareita tuntuu riittävän ilmankin. Ehkäpä ensi vuonna osaan valmistella asian riittävän ajoissa ja saisin viimein haaveilemani kalenterin tehtyä. Tätä ohjetta en kuitenkaan malta säästää ensi vuoteen asti. Pääsette vielä halutessanne virkkaamaan avainnauhoja pukinkonttiin =)

Olen nähnyt ohjeen tekemiseen  ja mallin pohtimiseen vaivaa, joten ethän ystävällisesti tee ohjeellani virkattuja avainnauhoja myyntiin.

Olen jo aiemmin julkaissut ohjeen virkattuun avainnauhaan. Tämä ohje pohjautuu siihen, mutta on kuitenkin erilainen, sillä kyseessä on olan yli laitettava avainnauha.

Minä käytin lankana Achor Frecciaa ja koukun kokona 2. Olen löytänyt tätä lankaa ainakin Prismasta, mutta jos olen halunnut enemmän värivaihtoehtoja, olen tilannut Lankaideasta.



Virkkaa aluksi kymmenen ketjusilmukkaa.


Yhdistä ketjusilmukat ympyräksi piilosilmukalla. 


Virkkaa ketjusilmukka ja sen jälkeen 20 pylvästä ympyrään. 


Yhdistä pylväät piilosilmukalla ja virkkaa lisäksi 9 piilosilmukkaa, niin että siirryt ympyrän toiselle puolelle. Virkkaa kymmenen ketjusilmukkaa. 


Yhdistä ketjusilmukkarivi piilosilmukalla alimpaan ketjusilmukkaan. 


Virkkaa jälleen ketjusilmukka ja 20 pylvästä ympyrään. Yhdistä piilosilmukalla ja virkkaa vielä 9 piilosilmukkaa, jotta olet ympyrän päällä. 


Jatka samoin, kunnes olet virkannut 11 ympyrää. Voit toki vaihdella ympyröiden määrää sen mukaan kuinka pitkän nauhan haluat tehdä. Tee kuitenkin pariton määrä.

Kun sinulla on haluamasi määrä ympyröitä, virkkaa yhdistävän piilosilmukan jälkeen 14 piilosilmukkaa. Näin päädyt ympyrän yläkulmaan. 


Jos olet virkannut avainnauhan aiemmalla ohjeellani, mennään seuraavaksi vähän sen mukaan. Eli virkkaa 8 ketjusilmukkaa. 


Yhdistä piilosilmukalla. 


Tee 14 kiinteää silmukkaa ympyrään. Virkkaa seitsemän piilosilmukkaa, niin että olet pikkuympyrän päällä. 

Tässä vaiheessa olen näemmä kyllästynyt kuvaamaan, mutta homma jatkuu samaan tyyliin, joten pysytte varmasti kärryillä. Virkkaa pikkuympyröitä niin kauan, että nauhasta tulee haluamasi pituinen. Itse tein 66. 

Kun mittaa on tarpeeksi, yhdistä pikkuympyräketju toisen pään isoon ympyrään, sisempään puoleen, kolmella piilosilmukalla.


Virkkaa vielä neljä piilosilmukkaa, jotta päädyt ison ympyrän toiseen laitaan (ulompi). 



Sitten jatketaan taas samaa eli kahdeksan ketjusilmukkaa, yhdistä piilosilmukalla. Virkkaa 14 kiinteää silmukkaa pikkuympyrään ja seitsemän piilosilmukkaa, jotta olet ympyrän päällä. Tätä niin kauan, kunnes pikkuympyröitä on yhtä paljon kuin edellisessä pötkössä. Minun nauhassani 66. 

Yhdistä pikkuympyräketju siihen isoon ympyrään, josta lähdit tekemään ensimmäiset pikkuympyrät, ulompaan laitaan. 


Nyt itse nauhan osuus on valmis. Virkkaa lopuksi lukolle kiinnitys. Isoja ympyröitä on pariton määrä, joten ota työn alle niistä keskimmäinen. Minun nauhassani siis tämän ympyrän molemmille puolille jää viisi isoa ympyrää. 

Virkkaa isoon ympyrään neljä piilosilmukkaa. Tee ketjusilmukka ja neljä kiinteää silmukkaa. Toista tämä neljä kertaa. Ota lukko, sujauta virkattu pötkylä läpi ja virkkaa tai ompele kiinni. 

Lopuksi voit koristella avainnauhan helmillä. 


Tämä sininen on mallina hieman pidemmästä nauhasta. 




Mikäli ohjeessa on epäselvyyttä, kysykää rohkeasti apua!


- Riikka

Ei kommentteja: