lauantai 12. tammikuuta 2019

Joululahjat 2018

Tammikuu etenee vauhdilla ja en ole vieläkään tehnyt perinteistä joululahjapostausta. Tässä se nyt tulee!

Aloitetaan vaikka ompeluista. Äiti piti kovasti paidasta, jonka ompelin hänelle kesällä. Niinpä tein hänelle samalla kaavalla (Ottobre 2/2015 Faded Stripes). Luomujoustocollege on Kuosiverstaalta ja kuosi on nimeltään Talviomena.


Isälle, veljelle ja veljenpojalle ompelin huivit. Mereenillä oli ihanan tuntuista merinovillaa, joka sopi mielestäni miesten huiveihin täydellisesti. Kuosi on nimeltään Merenpohja ja kuosin on suunnitellut Jenni Mäensivu. Tässä lähikuva kuosista. 


Veljelle ompelin perinteisen mallisen huivin, isä sai hieman leveämmän ja lyhyemmän mallin, jota voi pitää sisällä harteilla. 



Veljenpojalle tein tuubikaulurin. Veljeni kertoikin, että poika ole oikein suostunut huivia pitämään, joten jospa tuo tuubihuivi ratkaisisi ongelman. Ainakin itse tykkään pitää lenkillä tämän mallista huivia, sillä se istuu napakasti (mutta ei ahdistavasti) kaulaan.


Muutama korukin tuli tehtyä. Äidin pakettiin sujautin paidan lisäksi korubetonista tehdyt korvikset. 


Ystäväni sai samanlaiset ja lisäksi kaulakorun. 


Veljenpojalle tein kaulurin lisäksi avainnauhan. Hän harrastaa jalkapallon pelaamista, joten kun joskus törmäsin jalkapallohelmiin, oli ne pakko hankkia. Niiden joukkoon laitoin mustia ja valkoisia puuhelmiä. Kahteen helmeen kirjoitin tussilla numerot 46, joka on hänen numero pelipaidassa. 


Arvelin, että hän ei ehkä innostu tästä lahjasta, mutta ilahduin, kun ripustikin sen heti kaulaansa. 


Sitten vielä langasta väsätyt lahjukset. Sain joku joulu ystävältäni paketin, jossa oli tarvikkeet pipon tekemistä varten. Tänä jouluna hän sai niistä valmiin pipon. Pipo on tehty virkkaamalla.



Toisenkin pipon virkkasin. Tämän sai veljeni puoliso. Pipo on nimeltään popcorn-pipo ja ohje löytyy Pipon ytimestä -blogista. Lanka on merinovillaa.



Myös neulomista tuli harrastettua. Ystävälleni tein lohikäärmehuivin. Tämänkin lanka on merinovilllaa.


Jotenkin olen innostunut neulomisesta, vaikka tätä blogia perustettaessa en olisi ikinä voinut uskoa, että niin käy. Tuo tupsupipo viehätti minua sen verran, että halusin tehdä toisenkin tupsupipon. Tämä on neulottu merinovillasta Lankamaailman palmikkopipo ohjeella. Vähensin vain hieman silmukoita ja tein vähän lyhyemmän mallin, sillä pipo tuli ystävän tyttärelle. 


Aika söpö siitä tuli?

Pysykäähän kuulolla! Yritän haastaa itseäni ja teitä lukijoita siinä samassa. Lisätietoa luvassa ehkäpä jo huomenna. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa =)

- Riikka

Ei kommentteja: