perjantai 22. huhtikuuta 2016

Siemenhelmi-innostus

Eräällä työkaverillani on tapana tehdä haastavia käsityötoiveita. Aiemmin hän on toivonut ainakin poliisiautopipoa ja fimosta tehtyä kettukaulakorua ja sieniavainnauhaa. Nämä toiveet on aina kivoja, koska saavat haastamaan itseä tavalla, jota ei itse keksisi. Tällä kertaa hän toivoi bling bling -rintakorua. Päädyimme Villihelmen sivuilta löytyvään ohjeeseen, jota muokkasin rintakoruksi. Esittelen tämän rintakorun myöhemmin, kunhan saan settiin kuuluvat muut korut valmiiksi.

Jos olette pidempään lukeneet meidän blogia, niin ymmärrätte miksi olen ihmeissäni. Siemenhelmet eivät todellakaan ole kuuluneet suosikkeihini! Innostuin kuitenkin tästä korun tekemisestä niin, että tein samalla mallilla vielä kaksi kaulakorua. Helmiä tilatessani en huomannut, että roikkuvassa osassa olevassa kristallipisarassa olisi pitänyt olla reikä vaakasuuntaan. Ratkaisin ongelman tekemällä kolmen siemenhelmen lenkin pisaran alaosaan.



Mukavaa viikonloppua!

- Riikka

Ei kommentteja: