keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kapussi-innostus

Kerroin pari viikkoa sitten, että innostuin tekemään kapusseja. Nyt sain tehtyä kaikki korut valmiiksi. Muutama lasikapussi lensi roskiin, koska piirustusten värit levisivät. Seuraavaa innostusta varten odottaakin Sinellistä hankitut permanent -tussit.

Yksi pysyväjälkinen tussi minulla oli valmiina. Se on väriltään musta ja jotenkin väri sopi mielestäni kirjainten piirtämiseen. Tähän koruun käytin puuhelmiä.


Tuhersin paperille kukkasen. Tuherrus näyttikin kivalta, kun asetin sen päälle kapussin (ainakin omasta mielestä).


Yksi ideoistani oli piirtää ristikko ja sen sisälle sydämiä. Tykkäsin kuvasta ja harmitti vietävästi, kun se oli yksi niistä tekeleistä, jonka värit levisivät. Saatan joskus vähän sisuuntua ja piirsin vastaavia useamman - olipahan varaa mennä pieleen. Kaikki tietysti onnistuivat. Mutta ei haittaa, tein riipuksille erilaiset kaulanauhat.

Tämä ensimmäinen kapussi on pikkuinen, joten en tehnyt sille sen ihmeempää nauhaa.


Toiseen tein kapussin värien mukaisen nauhan siemenhelmistä.


Viimeiseen sopi mielestäni puuvillanyöri.


- Riikka

4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Iik, taas niin ihana tuo kirjain! En oo tainnut missään muualla nähdä kapussin alle säilöttyjä piirrustuksia, niin hyvä idea. ♥ Saanko kysyä, mitä liimaa käytät kapussi-innostukseesi? :)

Alissa kirjoitti...

Ihanan söpöjä ja moderneja koruja. Kiva idea! Täytyy kokeilla omia piiroksia sillä olen säilönyt lasikapusseja kaappiin ja en ole saanut tehtyä niistä kuin kynsilakkakorut ja yhden kaupunkikorun vanhasta karttakirjasta.

Korukoukussa kirjoitti...

Kiitos Marika ♥ Olen kokeillut useampia liimoja, koska välillä käy niin, että liima paistaa rumasti läpi. Näissä käytin Pattexin No More Nails -liimaa =D Ja sivelin liiman pensselillä. Kapussin kiinnitän piirustukseen Diamond Glaze -lasitteella.

Korukoukussa kirjoitti...

Kiitti Alissa ♥ Kokeile ihmeessä!