torstai 27. elokuuta 2015

Melkein korupäivitys

Olin viime viikonloppuna käymässä maalla vanhempieni luona. Lauantaina tehtiin äidin kanssa pieni kesäretki.

Aluksi kävimme Killinkoskella, jossa vanhassa nauhatehtaan tiloissa on museoita, näyttelyitä ja kirpputoreja. Killinkoskella oli paljon nähtävää. Kaikkea ei ehditty kiertää, koska piti jättää aikaa päivän muihin kohteisiin. Kirppiksiltä löysin neljä virkattua pientä liinaa. Ajattelin käyttää ne koristeeksi johonkin pussukkaan tai laukkuun. Äiti osti minulle lahjaksi kolme Arabian Faenza -sarjan munakuppia vihreänä. Ne käy kivasti, kun meillä on niitä keltaisena. Killinkoskelta löytyi myös Nauhala Oy:n tehdasmyymälä, josta hamstrasin ompeluhommia varten kuminauhaa ja koruilua varten avainrenkaita.

Killinkoskelta suunnattiin Virroille ja tietysti Helmien taloon. "Täällä lähtee järki" tuli todettua aika monta kertaa.


Jo rakennus itsessään on ihana, sillä se on vanha koulu. En ole aiemmin käynyt liikkeessä, jossa myytäisiin pelkkiä korutarvikkeita. Ostaminen oli paljon mukavampaa kuin netissä, sillä ei tarvinnut arvailla tuotteiden kokoa ja todellista väriä.


Niin kuin kuvasta näkyy, helppoa oli ostaminen =D Virroilla kävimme myös Marimekon Outletissa, josta ostin kuvassa näkyvät pienet peltirasiat.

Virroilta suuntasimme Ruovedelle Helvetinkolulle, jossa kiersimme neljän kilometrin pituisen Helvetistä itään -luontopolun.



Melkein sain äidin koukutetuksi koruiluun ;) Äiti askarteli itselleen illan päätteeksi nämä avaimenperät.


Aika kivat! En ole itse koskaan kokeillut noita helmihäkkejä, kun en ole tajunnut miten ne toimii. Pitääpä ehkä tilata niitä seuraavaksi... Lupasin tosin miehelle, että olen tämän reissun jälkeen ostolakossa. Hmm, ei ollut puhetta lakon pituudesta...

- Riikka

Ei kommentteja: