keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Väritoive onnistui...

... mikään muu sitten ei.

Veljenpoika tarvitsi äitinsä mukaan pussin puhelinta varten. Kyselin lempivärejä ja poika kertoi niiden olevan sininen ja vihreä. Minulla oli Ommellisen Lacepath -joustocollegea kaapissa. Arvelin, että se olisi mieleistä, koska hän on aina pitänyt raitakuoseista. Paikallisesta käsityöliikkeestä löytyi lyhyitä vetoketjuja vaaleansinisenä, joten ne saivat luvan sopia kuosin kanssa. Ja ihan kivasti sopivatkin. Eräästä Facebookin ompeluryhmästä kyselin neuvoa, että tuleeko kaulaan laitettavasta kännykkäpussista toimiva, jos sen tekee joustavasta kankaasta. Sain hyvät neuvot laittaa pussiin vahva tukikangas tai vastaava. Löysin varastostani Tyyne-Esterin joulukalenterista tullutta volyymivälimateriaalia. Kaikki hyvin tähän asti.

Suunnittelin pussin niin, että sivulle tulee tasku, johon voi laittaa esimerkiksi kolikoita. Kännykän sen sijaan voi sujauttaa pussiin pussin päältä. Vetoketjuja en ole ommellut kovin paljoa, joten se vähän jännitti. Hienosti onnistuin kuitenkin. Tässä vaiheessa jo vähän hymistelin innoissani, että hyvinhän tämä menee.

Kun pussi oli kaulanauhaa vaille valmis, tajusin, että sivutaskusta menee kaikki suoraan vuorin väliin. Mies sai taas pyöritellä silmiään, kun kiroilin ja raivosin itsekseni. On niin ärsyttävää, että aivoistani tuntuu puuttuvan kokonaan avaruudellisen hahmottamisen lohko. En vaan kerta kaikkiaan osaa mielessäni kuvitella miten palaset pitää laittaa, että menisi niin kuin Strömsössä.

En viitsinyt purkaa, kun ompeleet oli volyymimateriaalissakin. Niinpä korjailin jälkikäteen ja ryttymyttyä siitä seurasi. Tulos oli superruma, mutta pitäähän näitä epäonnistumisiakin välillä esitellä. Saattaa olla, että en anna periksi, vaan yritän vielä joskus uudelleen. Ennen sitä pitää kuitenkin hengitellä rauhassa.


- Riikka

Ei kommentteja: