lauantai 12. syyskuuta 2020

Ommellisen synttäreiden seuraukset

Hanna kävi kylässä kesälomani viimeisellä viikolla. Ei oltu nähty pitkään aikaan, joten juttua riitti. Käsitöistäkin, tietenkin. Sovittiin, että käydään Ommellisen synttäreillä. Hanna piirsi minulta myös pari kaavaa, mm. Suuri Käsityö 4/2020 lehdessä olevan Ommellisen hameen. Olin ajatellut, että ompelisin sen itse vasta ensi kesäksi, mutta alkoi ajatus houkuttaa liikaa. Kuten myös samassa lehdessä oleva Ommellisen paita.

Ja kankaat löytyi sitten sieltä Ommellisen synttäreiltä.






Näistä tuli tosi mieluisat! Olin aiemmin vierastanut tuota Lumous-kuosia, mutta tämä keltainen on ihana! 


Muutenkaan nämä ruusukuviot ei oikein ole minun juttuni. Liian romanttista. En tiedä mikä minua vaivaa, vai oliko värit nyt vaan niin kohdillaan, mutta ostin toisenkin ruusukankaan - Babuska Roses. Siitä tein Aarteenkerääjä-mekkosen. Kaava on Hellinin kaavakirjasta Girl Trip, kaavat elämään.



Ostin muuten kesälomalla uudet silmälasit, tai siis kahdet! Siitä ilosta, että en tarvinnut vielä monitehoja!

Mukavaa viikonloppua!

- Riikka




maanantai 10. elokuuta 2020

Kesäpöksyä ja t-paitaa

 Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä. Ehkä kuitenkin tulen nyt kertomaan mitä olen ommellut aiemmin kesällä ja viime aikoina. 


Kangaskapinan Aalto-paita on yksi suosikkikaavoistani. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni kyseisellä kaavalla paidan, jonka yläosa on pitsiä. Kun ystävä piti synttärit, tuli hyvä syy ommella vähän juhlavampi paita. 



Pitsikangas on Eurokankaasta ja harmaa trikoo Ommelliselta.


Suosikkikaavoja löytyy myös Hellinin kirjasta Girl Trip, kaavat elämään. Tällä kaavalla olen tehnyt nyt kaksi paitaa ja yhden tunikan. Kangas on Verson Puodilta.



Selailin vanhoja käsityölehtiäni ja Ottobre 5/2016 numerosta löytyi useampikin mielenkiintoinen kaava. Malli Winter Comfort on ohjeen mukaan villaneuloksesta, mutta tein Kuosiverstaan joustocollegesta. Kuosi on nimeltään Aava. Minulla oli visio leikata kangas vastasuuntaan, mutta kangas ei ihan riittänytkään. Niinpä tein näin, mutta tulikin tosi kivat! 



Tilasin Jujunalta paitakaavoja. Ja koska ei tietenkään voi tilata vain yhtä, niin klikkailin myös Magical Fairy -pöksyjen kaavat. 



Kangas löytyi Eurokankaan palalaarista. Aika kivat ja mukavat päällä, mutta tunnen oloni ihan pöhköksi!


Mukavaa viikkoa!


- Riikka

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Ystäville lahjaksi

Kun korona ja eristäytyminen alkoi, aika moni ystävä muisti minua pienellä yllärillä. Ajattelin, että ilo pitää tietenkin laittaa kiertämään. Minulle jäi Mereenin Blahblah -kangasta pieniä paloja. Se on mielestäni oikein koronakriisiin sopiva kuosi ja niinpä ompelin siitä eräälle ystävälleni trikootumput.


Kaava on Tehtaamon. Itselläni on yhdet samalla kaavalla tehdyt ja ne on minulla viileillä keleillä aina lenkillä! Pitäisi siis ommella useammat.

Ystävän tytär täytti kahdeksan vuotta ja sain kuulla, että haalari voisi olla mieluinen lahja. Tilasin Jujunalta kaavapaketin ja valitsin siitä kaavan nimeltään Mandarinfish.


Kangas löytyi kaapista, olen tilannut sen joskus PaaPiilta. Tälle tytölle on aivan ihana tehdä lahjoja, koska palaute on täyttä kultaa <3 "Minun lempiasu on haalarit. Paitsi toppahaalarit."

Minun ajallisesti ystävistä vanhin on peruskouluajoilta. Hän oli löytänyt äitinsä tekemää pitsiä ja pyysi, jos tekisin laukun, jossa on sitä koristeena. Pienen laukun ompelu on minulla joskus ollut ajatuksissa ja niinpä sopiva kehys löytyi kaapista. En siis lainkaan muista mistä olen sen hankkinut.

Kangas on farkkua ja se on Eurokankaalta.

Aurinkoista sunnuntaita!

- Riikka

lauantai 6. kesäkuuta 2020

Kesävaatetta

Tilasin ensimmäisestä Käsityömessut netissä-tapahtumasta uusia kankaita. Mereenin Blah blah -kankaasta olin haaveillut jo jonkin aikaa. Olin ajatellut, että siitä saa hyvän asennepaidan maanantaipäiville töihin. Kappas vaan, kun ei ole siellä työpaikalla hetkeen tarvinnut käydä. Tästä tulikin sitten korona-paita. Kuosin on suunnitellut Nora Bisi.



Kaava on yhden palan paita Hellinin kirjasta Girl Trip, kaavat elämään.

Samasta kirjasta on kaava Aarteenkerääjä. Jos et ole vielä tutustunut tähän kirjaan, niin todellakin suosittelen. Siitä on löytynyt itselle jo monta lempikaavaa.


Tämä kangas on Verson Puodilta. Kuosi on nimeltään Viikinki  ja sen on suunnitellut Elina Antila. Jotenkin rakastuin tähän kuosiin, melkein haluaisin lisää toisessa värissä. Vaate on päällä niin mukava! Kuviokohdistuksetkin onnistui kivasti saumojen kohdalta.

Joka kesähän pitää saada uusi maksimekko! Ja tietysti samalla tutulla kaavalla Suuri Käsityö 5-6/2015. Kangas on Mereeniltä. Kuosi on Tulppaanisuomut ja suunnittelija Jenni Mäensivu.


Hyvää viikonloppua!

- Riikka

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Uusi huivi

Ystävien kanssa aloitettiin tammikuun lopulla yhteinen huiviprojekti. Teimme kaikki samaa mallia, mutta jokaisella oli tietysti valittu itselle mieluisat värit. Langat ostimme jo kesällä neulefestareilta. Minun lankojani olivat Ilun sinkku keltaisena ja punaisena. Kolmas lanka on Copper Boom Boon Classic ja väri ehkä toffee?

Huivin ohje on villapesusiskot.


Huivia oli mukava neuloa, koska ohjeessa vaihtelee erilaiset tekniikat. Tykkään tehdä tällaisia, ei pääse kyllästymään!


Kahden viimeisen vaakapunoksen väriksi valitsin korosteväriksi sinisen. Tuntui vähän hurjalta, varsinkin kun se sininen ei edelleenkään ole minun juttuni. Mutta kivasti se tuohon minusta sopii!

Vielä pari muuta lähikuvaa:



Seuraava työ on jo puikoilla. Jospa pari vuotta sitten aloitettu pitsineulesukka saisi parinsa!

- Riikka

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kevätvillitys

En tiedä johtuuko keväästä, mutta nyt on tosi paha ompeluvillitys päällä. Tilasin viime viikon Kässämessut netissä -tapahtumasta uusia kankaita ja ne huutelevat puoleensa. Vanhatkin kankaat alkoivat kiinnostaa.

Vanhoista kankaista ompelin itselleni yöasun. Kaipasin vähän kevyempää yöasua, koska tässä nykyisessä kodissa on niin lämmin, että jopa minä tarkenen.


Kankaat on tilattu joskus PaaPii Designista. Paidan kaava on Jujunan Heini -toppi ja housujen svetarishortsit Ottobre -lehdestä 2/2015.

Minun lempikaavakirjani on Girl Trip - Kaavat elämään. Ostin kesällä Ommelliselta varsin pirteää trikoota ja tein siitä tunikan.


Kaava on yhden palan tunika. Itse tein kahdesta palasta, jotta kuosi menee oikein päin molemmille puolille. Tästä tuli kyllä uusi suosikki!

Uudet kankaat on pesty ja pian pääsen niiden kimppuun!

Mukavaa sunnuntaita!

-Riikka

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Ystävänpäivälahjoja

Hieman viiveellä käy tämä minun postaaminen näköjään! Mutta täällä ollaan ja käsitöitä väkerrän. Nythän niihin on jopa enemmän aikaa, koska korona. Etätöiden vuoksi päivään jää vapaa-aikaa 1,5 tuntia enemmän, koska ei tarvitse kulkea työpaikalle. Olen huomannut, että etätyö on ihan kivaa. Tosin nyt tässä ahdistaa se, kun ei tiedä milloin pääsee livenä näkemään työkavereita.

Mutta niihin ystävänpäivälahjoihin. Eräs ystäväni pyysi jo viime kesänä, jos tekisin hänelle amppelin. Kun ei ole sitä avaruudellisen hahmottamisen kykyä, niin solmiminen kuulosti pelottavalta. Viimein sain ryhdyttyä puuhaan ja ei se niin vaikeaa ollutkaan. Tein vastaavan itsellenikin.


Toiselle ystävälle ompelin käsipyyhkeen. Kangas on Eurokankaan vohvelikangasta ja ihanan pehmeän tuntuista. Ajattelin ostaa kangasta jossain vaiheessa lisää ja ommella itselle kylpytakin.


Joulun aikaan aloitin looppaamaan villasukkia. En aiemmin ollut tällä tekniikalla villasukkia tehnyt ja yllätyksekseni se onnistui. Alku oli hankalin, kun en meinannut hoksata kuinka silmukat tulee puikolle laittaa.



Sain jopa aikaan ihan kelvollista jälkeä! Ehdottomasti aion perussukkia tehdä jatkossakin näin. Pitsi- tai kirjoneulesukkiin tuskin kykenen, menisin varmasti solmuun ;D

Mukavaa kevättä ja pidetään ajatukset positiivisina <3

- Riikka

lauantai 15. helmikuuta 2020

Viime vuoden viimeinen

Sain vihdoin kuvattua nämä viime vuoden lopulla ommellut housut. Kaavana käytin jälleen Hellinin Girl Trip kaavakirjan Lotte-kaavaa, jonka olen huomannut varsin toimivaksi ja ihanaksi.


Kangas on Ommelliselta. Taaskaan en ollut fiksu ja laittanut kuosin nimeä ja suunnittelijaa ylös, joten niitä en valitettavasti osaa kertoa. Kangas on kuitenkin merinovillaa. Housut ovat ihanan kevyet ja lämpimät. Pappa sanoi, että olen ommellut itselleni muotihousut. Siitä en kyllä tiedä mitään =D


En onnistunut asettamassani haasteessa, mutta ehkä se hieman hillitsi käsityötarvikkeiden ostamista. Syyskuussa tapahtunut muutto hillitsi kyllä vielä enemmän, kun huomasin mitä kaikkea kaapista löytyykään =D

Haasteen lopulliset luvut olivat:uudet  tarvikkeet 433,40 €/300, käsityöt uusista tarvikkeista 40/55 ja käsityöt kotoa löytyvistä tarvikkeista 16/10.

- Riikka

maanantai 6. tammikuuta 2020

Perinteinen joululahjapäivitys

Heippa hei =) Täällä ollaan. Muutin syksyllä, joten kodin laittamisen ja kaiken häsläyksen ohella käsityöt jäivät hetkeksi vähemmälle. Joulun lähestyessä käsityöt alkoivat saada enemmän aikaa. Blogin päivitys on jäänyt. Minulla ei ole tietokonetta ja puhelimella tämä on vähän ärsyttävää. Yritän tsempata jatkossa.

Tänään on loppiainen, joten lienee aika perinteiselle joululahjapäivitykselle.

Aluksi vaikkapa neulotut lahjat. Eräälle ystävälleni neuloin huivin. Langaksi valikoitui tällaiset:


Neuloin huivin Anna Johannan ohjeella Nuffield. Aivan ohjeen kaltainen huivista ei tullut, sillä aika loppui kesken. Toivottavasti ihan kiva kuitenkin.




Pinkkiä lankaa jäi, joten siitä neuloin toiselle ystävälleni pipon.

Tuntui hassulta antaa äidille lahjaksi villasukat, koska äiti neuloo niitä itsekin paljon. Ainakin hän väitti kaivanneensa pitkiä villasukkia, joten ehkä se meni ihan ok kuitenkin. Äiti sai siis räsymattosukat. Nämä räsymattosukat on neulottu kolmesta eri Novitan raitalangasta.


Sitten ommeltuihin lahjoihin. Pari ystävääni ja veljen puoliso saivat lahjoiksi käsilaukkuun taiteltavat kassit. Raahaan itse tällaista lähes aina mukana ja se on ollut kätevä.





Ylempää kassia ompelin siis kaksi. Molemmat kankaat on aikanaan ostettu PaaPiilta. Kaava on oma.

Veljelle ja veljenpojalle ompelin tumput merinovillasta. Vuorin tein trikoosta. Merinovilla on Käpyseltä (nykyään Mereen). Kaava on Tehtaamon. Näistä tuli mielestäni niin kivat, että tekisi mieli ommella itsellekin. Trikoiset minulla jo on ja ne on muuten täydelliset lenkillä!


Iskä pyysi jo aikaa sitten, jos tekisin hänelle myös nilkkoihin lämmittimet. Olen siis hänelle parit ranteenlämmittimet aikanaan tehnyt. Ompelin itselleni jo aikaa sitten neuletakin merinovillasta. Siitä ei kuitenkaan tullut mieleinen ja on jäänyt pitämättä. Leikkasin sen palasiksi ja hihoista tuli lämmittimet nilkkoihin. Lisäksi ompelin ranteenlämmittimet.


Ystävän tytölle ompelin mekon. Kangas on ostettu joskus Verson Puodilta ja kaava löytyi lehdestä Ottobre 4/2004.


Siinäpä tämän vuoden joululahjat. Vielä on yksi viime vuoden käsityö päivittämättä. Ompelin itselleni housut merinovillasta. Postaan ne, kunhan saan jotenkin kuvattua. Samaan päivitykseen laitan sitten haasteen lopulliset luvut, mutta lienee sanomattakin selvää, että plörinäksi meni.

Joululomalla harjoittelin muuten looppaamaan. Katsotaan mitä tästä tulee.


- Riikka