sunnuntai 31. elokuuta 2014

Värikkäät pallot

Tajusin tämän pallon tekemisen ja taisin vähän innostua...


Helmipallokorvikset




Kukkakoru mustilla helmillä

Tein aiemmin punaisen kaulakorun kukkalukolla. Työkaverini ihastui siihen ja tilasi itselleen vastaavan mustilla helmillä. Itse en juurikaan mustaa käytä, joten en olisi itse keksinyt tätä yhdistelmää. Tästä tuli kyllä hieno! Melkein tekisi mieli tehdä itsellekin =D


Pienemmän kukkalukon laitoin rannekoruun.


lauantai 23. elokuuta 2014

Helmipallo

Edellisen päivityksen kukkarannekorun ohjeen tilasin Helmien talolta. Tämän helmipallonkin ohje on sieltä. Mies päivitteli poskieni punaisuutta, kun tämän valmistuminen oli enää muutaman helmen päässä. Aivonystyrät taisivat joutua ylirasitetuiksi =D Mutta onnistuin!


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kukkarannekoru

Moi Hanna!

Taisinkin kertoa sulle, että äidin kanssa oli suunnitelmissa käydä lomalla Helvetinkolussa ja samalla Helmien talolla. Sillä viikolla kun olin maalla vanhempien luona oli kuitenkin niin paljon ukkosta, että ei lähdetty ajamaan Virroille asti, jos ei vaikka sitten olisikaan voinut ulkoilla. Helmien talokin jäi sitten käymättä, mutta mun oli "pakko" tilailla sieltä muutamia juttuja, kun olin jo vähän etukäteen katsellut, että mitä sieltä sitten ostelisin. Tilasin tarvikkeet ja ohjeen tähän rannekoruun. Mulla on sullekin paketti, katsotaan sitten minkälaisen väriyhdistelmän sä saat aikaiseksi!

T. Riikka


En keksi tästä mitään sanottavaa, kuva puhukoon puolestaan =)


lauantai 16. elokuuta 2014

Ihanat Kiinan tuliaiset

Hehkutin kesäkuun alussa helmiä, jotka ystävän mies oli ostanut minulle Kiinasta. Vihreistä ihanuuksista tein tällaisia. Ajattelin, että pienet vihreät helmet olisi kiva saada rannekoruun jotenkin päällekkäin ja ratkaisuksi syntyikin tällainen korunjakaja ja magneettilukko.


Pariksi sille tein vastaavista, mutta vähän isommista helmistä kaulakorun.



Pieniä helmiä jäi sen verran, että niistä sain vielä korvikset. Korvikset on kuvattu "korunaisessa", jonka sain toiselta ystävältäni.




maanantai 11. elokuuta 2014

Virkattu avainnauha

Toissaviikolla olin maalla vanhempien luona. Sähköt oli pitkään poikki, joten päätin virkata. Virkkaukseenhan ei sähköjä tarvita, kun kesällä näkee ilman valojakin. Olin jo päässyt hyvään virkkaustahtiin, kun puhelinverkkokin lakkasi toimimasta. Katselin siis puhelimen kautta netistä virkkausohjeita. Juuri kun olin aiemmin päivällä leuhkinut, miten moderni olen, kun ei tarvitse tulostaa ohjetta ja katsoa paperilta! Kääk! Virkkausvimma oli valtaisa ja jotain oli tehtävä. Omasta päästä en osannut virkata kuin pyörylöitä, joten pistelin sitten pyörylöitä peräkkäin ja keksin tehdä siitä avainnauhan.


 Lähempää nauha näyttää tältä:

 

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Rannekoruun riipus

Kaikenlaista voi oivaltaa, kun vanhaksi kasvaa =D Rannekoruun riipus! Pitihän sitä kokeilla.

tiistai 5. elokuuta 2014

Veljenpojalle lahjaksi

Veljenpojalla oli 6-vuotispäivä tässä elokuun alussa. Chima -legoissa on leijonia ja horoskoopiltaankin hän on leijona, joten askartelin leijona -rintamerkin ja pussukan. Lahjapakettiin meni toki myös Chima -legoja, ettei ihan pettymykseksi mennyt =)

 
 
 Vähän tuo lukko-osa meni ruttuisaksi, kun väänsin niin kovasti kankaaseen kiinni, että meni vinoon ja sitten piti korjailla... Mutta hyväksytään nyt ensimmäiseksi kappaleeksi =) Ja ensimmäisiksi ompeluiksi.

Tein itsellenikin pussukan, jotta voin laittaa ompelukoneen puolia johonkin. Tässä meni kangas vähän ruttuun - kuvasin paremmalta puolelta ;) Ei siis mennyt vielä ihan kuin Strömsössä, mutta harjoitus tekee mestarin. Ehkä?

Hyvän ohjeen löysin täältä.