maanantai 15. toukokuuta 2017

Arvontavoittoja ja tilaustöitä

Järjestin Facebookissa ja Instagramissa pääsiäisen aikaan arvonnan, jossa oli palkintona avainnauha puuhelmistä itselle ja ystävälle. Värit voittaja sai valita itse. Voittaja valitsi sinisen sävyt ja samoin teki voittajan ystävä. Niin kuin jo useasti olen kertonut, ei sininen kuulu omiin lempiväreihini. Oman inhokkivärin käsittely tuntuu aina haastavalta, mutta samalla tulee mahtava onnistumisen tunne, jos lopputuloksesta tulee kiva.

En halunnut tehdä avainnauhoista aivan identtisiä, joten valitsin nauhoihin eri sinisen sävyjä.





Arvonnan myötä sain myös kaksi avainnauhatilausta puuhelmistä. Toiseen oli toiveena valkoista, mustaa ja hopeaa.



Toinen oli värikkäämpi versio, sillä helmiksi päätyi oranssia, ruskeaa ja hopeaa.



Ja lopuksi vielä se perinteisempi tilaus, eli avainnauha työkaverille. Olin aiemmin tehnyt "karkkiväreillä" nauhan. Tähän oli toiveena samat värit, mutta jotta ei tulisi aivan samanlainen, sain tehdä värien rytmityksen eri tavalla.




Värit jaksavat hämmästyttää. Itse tykkään tuosta toisesta avainnauhasta paljon, vaikka se onkin sininen!

- Riikka

Ei kommentteja: