sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Haaste 365



Olen jo pidempään miettinyt, että olisi kiva keksiä blogiin jotain yhteistä tekemistä. Samoin minua on jo jonkin aikaa ahdistanut nurkista vyöryvä käsityötarvikkeiden määrä. Uusia käsityötarvikkeita tulee myös osteltua luvattoman paljon eikä vyörymäärä pienene koskaan. Niinpä sain idean yhdistää nämä kaksi asiaa ja kehitin vuodelle 2019 haasteen 365. Haasteen tarkoitus on olla hauskaa ja rentoa tekemistä ja siksi jokainen saa keksiä omat tavoitteensa luvulle 365 vähän sen mukaan missä itse haluaa tsempata ja kehittyä.

Minulla luku 365 muodostuu näistä:

- saan ostaa maksimissaan 300 eurolla uusia käsityötarvikkeita
- teen tänä vuonna 65 käsityötä, joista vähintään 55 pitää olla kotoa löytyvistä tarvikkeista tehtyjä ja maksimissaan 10 saa olla tänä vuonna ostetuista tarvikkeista tehtyjä.

Tiedän jo valmiiksi, että 300 euroa tulee olemaan suuri haaste. Olen innostunut neulomaan ja vaikka lankakeriä on pari laatikollista, niin "parempia lankoja" ei ole juurikaan ja ne tulevat olemaan iso houkutus. Tavoitteeni on, että oppisin jatkossa olla ostamatta liikaa tarvikkeita varastoon, vaan ostaisin vain tarpeeseen. Ja kun ostan, niin ostan läheltä.

Jos kuitenkin käy niin, että 300 euron tavoite ylittyy, lupaan järjestää yhden arvonnan jokaisesta ylittyvästä 50 eurosta. Samoin jos teen enemmän kuin 10 käsityötä tänä vuonna ostetuista tarvikkeista, tulee yksi arvonta jokaista tällaista käsityötä kohden. Toki voin yrittää järjestää arvontoja muutenkin sen mukaan miten aikaa ja innostusta löytyy.

Miltä kuulostaa? Oletko mukana? Jos luku 365 tuntuu sinusta liian pieneltä, voit toki ottaa haasteeksi esimerkiksi 2 x 365. Haasteesi ei tosiaan tarvitse keskittyä samoihin asioihin kuin minulla, vaan voit vaikka käyttää 365 metriä lankaa tai mikä ikinä sinulla on asia, mihin haluaisit keskittyä. Voit tulla haasteeseen missä kohdin vuotta tahansa. Olisi kiva, jos kommentoit alle oletko mukana ja missä voin tutustua sinun käsitöihisi. Voit merkitä kuvasi #haaste365 ja #korukoukussa365

Innostavaa käsityövuotta 2019!

- Riikka

4 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Tämähän kuulostaa kivalta haasteelta. Kun vielä keksis sopivat merkitykset numeroille :)

Korukoukussa kirjoitti...

Kiva kuulla! Mukava, jos lähdet mukaan haasteeseen =)

Marika kirjoitti...

Minäkin innostuin heti, mutta ne merkitykset tosiaan aiheuttaa päänvaivaa. Lähden mukaan heti kun keksin sopivat käsityöt. :) Ymmärsinkö oikein, että numeroita saa pyöritellä vähän miten tykkää, tehdä esim. 3+6+5 työtä?

Korukoukussa kirjoitti...

Mahtavaa, että innostuit! Numeroita saa tosiaan pyöritellä miten vaan, vaikkapa esimerkkisi tavalla =)