torstai 8. syyskuuta 2016

Neliapilahelmet

Lupasin viimeksi vielä kerran kertoa korutarviketilauksestani. Tilausta tehdessäni törmäsin 4-apilahelmiin. Ne näyttivät niin kiinnostavilta, että halusin kokeilla. Jos olette lukeneet blogiani pidempään, tiedätte suhteeni siniseen väriin ja että sekoan siihen kesäisin. Tein tätä tilausta kesäloman alussa, joten värivalinta johtuu kesäisestä häiriötilasta. Eihän sinisessä värissä mitään vikaa ole. Se ei vaan ole ollut minun juttuni. Onneksi osasin tehdä poikkeuksen.

Suunnitelmissa oli tehdä kaulan ympäri ulottuva "pötkylä". Tein sen mittaisen, kun kaulakorut yleensäkin eli noin 40 cm. Aloin kiinnittämään lukkoja ja vasta siinä vaiheessa taisin taivuttaa korua ensimmäisen kerran. Hoksasin, että eihän se tietysti paksuudesta johtuen niin vaan taivukaan ja pituus jäi reilusti vajaaksi. En jaksanut alkaa purkamaan, vaan tein ketjusta yläosan. Nämä vahinkohommat ovat usein hauskoja, sillä lopputulos on ehkä hienompi kuin alkuperäinen suunnitelma.


Tein myös korvikset.


- Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päiväämme!