maanantai 14. joulukuuta 2015

Kaulakoru lapselle

Ohhoh! Vasta ensimmäinen päivitys joulukuussa. Olen niin ahkerasti väsännyt joululahjoja, että en ole ehtinyt koruilemaan. Joululahjoista julkaisen päivityksen sitten joulun jälkeen "alablogin" puolella.

Viime päivityksessä kerroin, että pidin töissä korukurssin. Tein siinä aloittelijan mokan. Olin varannut liian paksua kuminauhaa eli se ei mahtunut tarpeeksi montaa kertaa helmistä läpi. Emme siis voineet testata piirtämääni ohjetta, vaan teimme rannekoruja, jossa on kolme riviä (viime päivityksen ylempi kuva). Mietin siis vielä, että julkaisenko piirtämääni ohjetta.

Viime ajat olen lähinnä ommellut ja virkannut. Tänään teki mieli vähän koruilla ja tein korun lapselle.



- Riikka

2 kommenttia:

Kommenttisi piristää päiväämme!